563 pages
Langue : English
Publié 17 mars 2021
Established in 2025, the purpose of the new organization was simple: To advocate for the world's future generations and to protect all living creatures, present and future. It soon became known as the Ministry for the Future, and this is its story.
From legendary science fiction author Kim Stanley Robinson comes a vision of climate change unlike any ever imagined.
Told entirely through fictional eye-witness accounts, The Ministry For The Future is a masterpiece of the imagination, the story of how climate change will affect us all over the decades to come.
Its setting is not a desolate, post-apocalyptic world, but a future that is almost upon us - and in which we might just overcome the extraordinary challenges we face.
It is a novel both immediate and impactful, desperate and hopeful in equal measure, and it is one of the most powerful and original books on climate change ever …
Established in 2025, the purpose of the new organization was simple: To advocate for the world's future generations and to protect all living creatures, present and future. It soon became known as the Ministry for the Future, and this is its story.
From legendary science fiction author Kim Stanley Robinson comes a vision of climate change unlike any ever imagined.
Told entirely through fictional eye-witness accounts, The Ministry For The Future is a masterpiece of the imagination, the story of how climate change will affect us all over the decades to come.
Its setting is not a desolate, post-apocalyptic world, but a future that is almost upon us - and in which we might just overcome the extraordinary challenges we face.
It is a novel both immediate and impactful, desperate and hopeful in equal measure, and it is one of the most powerful and original books on climate change ever written.
I'd thought this one might be solarpunk. It most definitely is not that style, much more old-school, hard-SF. And it is full-on dystopian in the beginning. (The first chapter is traumatically good.)
But the rest of the book was like an economics lecture to me. Never hit emotionally. Plus, some of the solutions didn't seem plausible, so it was hard to see the characters as experts.
Todella monen asian pitää muuttua, jos aiomme elää tällä planeetalla vielä tulevinakin vuosisatoina. Valtaosa kirjojen ja elokuvien tulevaisuusvisioista tuntuu kuitenkin olevan dystopioita, kuvauksia siitä millaista helvettiä elämä Maa-planeetalla on, kun kaikki on mennyt pieleen. Muutamalla seuraaville vuosikymmenille lähitulevaisuuteen sijoittuva Kim Stanley Robinsonin The Ministry for the Future kuitenkin esittää uskottavan, vaikkakin monelta osin silmiinpistävän optimistisen vision siitä, miten kaikenkattava ekokriisi on saatu Maa-planeetalla kuitenkin jonkinlaiseen hallintaan. Robinsonin visiosta kiinnostavan tekee se, että se ei ole vain kaunokirjallista kuvitelmaa, vaan perustuu ihan todellisiin haasteisiin ja ratkaisuihin, ja monet kirjan luvuista ovatkin luonteeltaan pikemminkin tieteellisiä esseitä kuin varsinaista kertomakirjallisuutta.
Kirjan tulevaisuuskuva ei kuitenkaan ole paratiisimainen utopia. Maa siinä vaiheessa, kun ilmakehän hiilidioksidimäärä on saatu laskuun, ei ole enää aivan sama planeetta kuin se oli vielä ennen ilmastokriisiä, ja työn planeetan hengissäpitämiseksi kuvataan jatkuvan vielä tulevillekin vuosisadoille vaikka hiilidioksidiongelma kirjassa on saatukin pois päällimmäisistä huolenaiheista.
Robinson ei pyri hahmottelemaan paluuta meneen ajan tasapainoon, …
Todella monen asian pitää muuttua, jos aiomme elää tällä planeetalla vielä tulevinakin vuosisatoina. Valtaosa kirjojen ja elokuvien tulevaisuusvisioista tuntuu kuitenkin olevan dystopioita, kuvauksia siitä millaista helvettiä elämä Maa-planeetalla on, kun kaikki on mennyt pieleen. Muutamalla seuraaville vuosikymmenille lähitulevaisuuteen sijoittuva Kim Stanley Robinsonin The Ministry for the Future kuitenkin esittää uskottavan, vaikkakin monelta osin silmiinpistävän optimistisen vision siitä, miten kaikenkattava ekokriisi on saatu Maa-planeetalla kuitenkin jonkinlaiseen hallintaan. Robinsonin visiosta kiinnostavan tekee se, että se ei ole vain kaunokirjallista kuvitelmaa, vaan perustuu ihan todellisiin haasteisiin ja ratkaisuihin, ja monet kirjan luvuista ovatkin luonteeltaan pikemminkin tieteellisiä esseitä kuin varsinaista kertomakirjallisuutta.
Kirjan tulevaisuuskuva ei kuitenkaan ole paratiisimainen utopia. Maa siinä vaiheessa, kun ilmakehän hiilidioksidimäärä on saatu laskuun, ei ole enää aivan sama planeetta kuin se oli vielä ennen ilmastokriisiä, ja työn planeetan hengissäpitämiseksi kuvataan jatkuvan vielä tulevillekin vuosisadoille vaikka hiilidioksidiongelma kirjassa on saatukin pois päällimmäisistä huolenaiheista.
Robinson ei pyri hahmottelemaan paluuta meneen ajan tasapainoon, vaan pohtii pikemmin sitä, miten täällä eletään kun on täysimittaisesti siirrytty antroposeenin aikaan, ja ihmiskunta ryhtynyt tosissaan kantamaan vastuuta aiheuttamastaan muutoksesta ja planeetan tulevaisuudesta. Kirja valaa kuitenkin uskoa siihen, että tämä ihmiskunnan massiivisin haaste on selätettävissä, kunhan vaan siihen yhdessä ryhdymme. Robinsonille Maa-planeetan elämänlanka on Parisiin ilmastosopimus: siihen tulee tarttua juuri sellaisena historiallisena käännekohtana, kuin millaisena sitä melkein kymmenen vuotta sitten juhlittiin
Kirja sisältää valtavasti tietoa - siis aivan todellista tietoa, ei vain kuvitelmia tulevaisuudesta. Siihen voi hyvin suhtautua myös eräänlaisena ilmastoratkaisuiden oppikirjana. Mitä kaikkea onkaan otettava huomioon?
Robinson ei anna ihmiskunnalle mitenkään kevyttä tehtävälistaa. Paitsi että Pariisin henki pitää institutionalisoida globaalia muutosta johtavaksi "tulevaisuusministeriöksi", ihmiskunnan henkiseen muutokseen tarvitaan vielä paljon muutakin. Emme varmaankaan herää ennen kuin olemme kokeneet kunnon katastrofin. Eikä varmaankaan tuhoisia tapoja ja toimintamalleja saada loppumaan ilman, että jostain nousee sellaista aktivismia, jonka rinnalla Elonkapinakin vaikuttaa ompelukerholta. Planeetalle aiheutettu vahinko on myös jo niin suurta, että tuskin selviämme ilman massiivista ilmastonmuokkausta: sulaneen Arktiksen värjäämistä auringonvaloa heijastavaksi keltaiseksi ja öljynporausinfran käyttöönottoa sulavien ja mereen luisuvien Antarktiksen jäätiköiden pysäyttämiseksi. Talouskin pitää mullistaa: tulee luoda taloudellinen insentiivi hiilen varastoinnille, tehdä rahajärjestelmän tasolla kestävästä toiminnasta kannattavaa ja kestämättömästä tappiollista.
Robinsonin visioima muutaman vuosikymmenen päässä oleva Maa-planeetta on kuitenkin yllättävän samankaltainen kuin nykyinenkin maailma, ehkä vain vähän verkkaisempi, reilumpi - ja varmaankin mukavampi. Mantereiden välillä ei enää liikuta lentokoneilla, vaan ilmalaivoilla, ja rahtilaivojenkin vauhti on hidastunut, kun ne on automatisoitu ja konvertoitu aurinko- ja tuulivoimalla liikkuviksi. Kyllä tällaista tulevaisuutta kannattaa tavoitella.
Ja kyllä Robinsonin kuvaus tähän tulevaisuuteen tarvittavista toimistakin on uskottava. Jotain tämän kaltaista, vaikkakaan ei varmasti juuri tätä, taatusti tarvitaan. Työtä on monella rintamalla: talouden, lakien ja instituutioiden tasolla täytyy tehdä muutoksia, mutta tarvitaan myös aktivismia - ja voi olla, että osa siitä on sellaista mikä tapahtuu varjoissa, hämärässä ja lain nurjalla puolella. Koko sivilisaation tulevaisuudesta kuitenkin on kyse.
Hier geht um die großen Themen unserer Zeit geht: Klimawandel, Korruption, politisches Versagen, Demokratieuntergang, Hang zur Gewalt als Ausdrucks- und Gestaltungsmittel. Alles drin, alles dran.
Aber wie. Einen nachvollziehbaren Erzählstrang gibt es nicht. Einen Plot? Gibt es nicht. Statt dessen gibt es viel meinungsschwangeren Info-Dump. Dieser wird so unstrukturiert dargeboten wie ein Manuskriptentwurf. Es fühlt sich beim Umblättern an wie eine Sammlung von Schulaufsätzen.
Dieses Buch wollte mal eine gut erzählte Geschichte in Romanform werden, hat aber leider die entscheidenden Überarbeitungsschritte nicht bekommen.
Das ist kurz vor unlesbar. Leider. Es ist sehr schade um die Themen.
Avertissement sur le contenu Spoilers for the whole book; references to disturbing content
I read this over a few months with an in-person book club, and it was a great choice for that because it has a lot to discuss. It opens with an incredibly harrowing description of the sort of heat wave disaster that the world hasn't seen yet but I think is plausible not far in the future. And from there it basically follows three interwoven threads: * The UN establishes a climate change super-org that gets dubbed the "Ministry for the Future" because its official name is far too unwieldy government-speak * India decides after the heatwave that it can't afford to wait for the world to get its shit together, and starts going it alone on geoengineering, to global consternation but also spurring some more serious action from other parties * The character from whose point of view we saw the disaster is very deeply scarred by the experience and devotes the rest of his life to climate action by any means necessary
In true KSR style, the book is very long on research and loving descriptions of places (mostly Switzerland this time; he's made me want to visit Zurich), and relatively short on three-dimensional characters. I think this one does a better job with the characters than Red Mars, because he picked a couple (Frank and Mary) to focus on and managed to bring those to life somewhat, while letting others just be functions in the story. But it's definitely still his weak point as a writer.
The book goes through a grim ride, in which there's a lot more loss, and it takes a huge amount of work and delay to get to meaningful global action. All of which seems sadly realistic to me. I think KSR's also right that in the end the levers will be social and financial system changes, not some amazing new technology. But his proposal for those changes feels weirdly credulous about Bitcoin, and thin on details about how it would actually achieve its social objectives - which would be fine for a straight work of fiction, but is jarring compared to how much deep research there clearly is in the climate system and technology parts of the story.
It eventually leads to a sort of optimistic conclusion, a somewhat believable scenario of humanity living within its means at last, and some aspects of that vision being genuinely appealing. But that end state has two glaring omissions which ultimately detracted a lot from the book for me.
One is that there's been a triumph of this "half Earth" movement about physically limiting human habitation to half of the land surface, to rewild the rest. But... everywhere habitable is someone's ancestral land. What happened to those people? Were they consulted, compensated, persuaded, or moved along yet again? And most of those ecosystems' stable pre-industrial states were ones of dynamic equilibrium actively maintained by humans - simply withdrawing wouldn't do what this book seems to assume it will.
The other is that there's this lovely vision of long haul travel being done by boat and airship, which in turn is practical because people get to work on their laptops. Which would be great for me! But what's a plumber supposed to do? I can only be so happy about a future in which migrants' ability to see our families is contingent on us having remote work compatible jobs. And the way that's not discussed left me feeling like KSR had only really thought about this future for himself.
4.5. I have a lot more to say about this book but I need to digest. Needless to say, this just sucked me in. I loved the polyvocality.
